Ensimmäinen Mooseksen kirja 40

40
1Jonkin ajan kuluttua tapahtui, että faraon, Egyptin kuninkaan, juomanlaskija ja leipuri rikkoivat herraansa vastaan. 2Silloin farao vihastui näihin kahteen hoviherraansa, ylijuomanlaskijaan ja ylileipuriin, 3ja toimitti heidät henkivartijain päällikön vartioitaviksi, samaan vankilaan jossa Joosefkin oli. 4Henkivartijain päällikkö määräsi Joosefin huolehtimaan heistä ja palvelemaan heitä. Niin he olivat jonkin aikaa vankeudessa.
Joosef selittää juomanlaskijan ja leipurin unet
5Vankilassa ollessaan Egyptin kuninkaan juomanlaskija ja leipuri näkivät molemmat samana yönä unta. Kumpikin näki eri unen, joka vaati oman selityksensä. 6Kun Joosef aamulla tuli heidän luokseen, hän tapasi heidät alakuloisina. 7Hän kysyi näiltä faraon hovimiehiltä, jotka olivat vankeina hänen kanssaan hänen isäntänsä talossa: »Miksi te näytätte tänään niin onnettomilta?» 8He vastasivat: »Olemme nähneet unta, eikä täällä ole ketään, joka selittäisi unemme.» Joosef sanoi: »Unien selitykset tulevat Jumalalta, mutta kertokaa kuitenkin unenne minulle.»
9Ylijuomanlaskija kertoi unensa Joosefille sanoen: »Näin unta, että edessäni oli viiniköynnös 10ja viiniköynnöksessä oli kolme haaraa. Tuskin se oli puhjennut lehteen, kun se jo kukki, ja rypäleet kypsyivät sen tertuissa. 11Minulla oli kädessäni faraon malja, ja minä otin rypäleitä, puristin niiden mehun faraon maljaan ja annoin maljan faraon käteen.» 12Joosef sanoi hänelle: »Tämä on unesi selitys. Nuo kolme haaraa tarkoittavat kolmea päivää. 13Kolmen päivän kuluttua farao ylentää sinut ja palauttaa sinut entiseen asemaasi, ja sinä saat antaa maljan faraon käteen niin kuin ennenkin, kun olit hänen juomanlaskijansa. 14Älä unohda minua, kun sinun käy hyvin, vaan tee minulle palvelus: puhu minusta faraolle ja auta minut pois tästä talosta. 15#1. Moos. 37:28Minut on näet ryöstetty tänne heprealaisten maasta, enkä ole täälläkään tehnyt mitään pahaa. Silti minut on heitetty tähän vankityrmään.»
16Kun ylileipuri kuuli, miten hyvin Joosef selitti unen, hän sanoi: »Minun uneni oli tällainen. Minulla oli pääni päällä kolme korillista vehnäleipiä. 17Ylimmässä korissa oli kaikenlaisia leivonnaisia faraolle syötäväksi, mutta linnut söivät ne korista pääni päältä.» 18Joosef sanoi: »Tämä on unesi selitys. Nuo kolme koria tarkoittavat kolmea päivää. 19Kolmen päivän kuluttua farao ylentää sinutkin: hän ripustaa sinut hirsipuuhun, ja linnut syövät sinun lihasi.»
20Kolmantena päivänä faraolla oli syntymäpäivä, ja hän järjesti pidot koko hovinsa väelle. Hän ylensi ylijuomanlaskijan ja ylileipurin hovinsa nähden: 21hän palautti ylijuomanlaskijan entiseen asemaansa, niin että tämä sai taas antaa maljan faraon käteen, 22mutta ylileipurin hän hirtätti – juuri niin kuin Joosef oli selittänyt heidän unensa. 23Mutta ylijuomanlaskija ei muistanut Joosefia, vaan unohti hänet.

Tällä hetkellä valittuna:

Ensimmäinen Mooseksen kirja 40: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla