Hesekielin kirja 40
FB92

Hesekielin kirja 40

40
Näky tulevasta temppelistä: portit ja pihat
1Oli pakkosiirtolaisuutemme kahdeskymmenesviides vuosi, vuoden alku, kuukauden kymmenes päivä, ja Jerusalemin kukistumisesta oli kulunut neljätoista vuotta. Tuona päivänä Herra tarttui kädellään minuun ja vei minut 2näyssä Israelin maahan. Hän laski minut hyvin korkealle vuorelle, ja minä näin, että sen etelärinteelle oli rakennettu kaupunki.
3Herra vei minut kaupunkiin, ja sen portilla seisoi mies, joka oli kuin pronssista valettu. Hänellä oli kädessään pellavanuora ja mittakeppi. 4Mies sanoi minulle: »Ihminen, katsele ja kuuntele tarkoin, paina mieleesi kaikki mitä sinulle näytän. Juuri siksi sinut on tuotu tänne, että näyttäisin sinulle sen. Ja kaikesta, minkä näet, sinun on tehtävä selko Israelin kansalle.»
5Minä näin, että siellä oli temppelialue ja sen ympärillä joka puolella muuri. Miehen kädessä oleva mittakeppi oli kuusi kyynärää pitkä, ja kyynärä oli kämmenenleveyden verran tavallista kyynärää pitempi. Hän mittasi kepillä muurin, ja se oli kuusi kyynärää paksu ja kuusi kyynärää korkea.
6Sitten mies meni idän puoleiselle portille, nousi sen portaat ja mittasi porttiaukon. Se oli kuuden kyynärän syvyinen, samansyvyinen kuin muut porttiaukot. 7Porttirakennuksen sivuhuoneet olivat mittakepin pituisia ja levyisiä, ja huoneiden väliseinät olivat viisi kyynärää paksut. Eteishalliin johtava porttiaukko oli sekin kuuden kyynärän syvyinen. 8Sitten hän mittasi itse eteishallin. 9Se oli ovelta ovelle kahdeksan kyynärää, ja sen pihanpuoleiset seinät olivat kaksikyynäräiset. Tämä eteishalli oli esipihan puolella. 10Itäportissa oli molemmin puolin kolme sivuhuonetta, kaikki samankokoisia, ja myös väliseinät olivat samanpaksuiset molemmin puolin.
11Mies mittasi porttiaukon leveyden, ja se oli kymmenen kyynärää, ja kaikkiaan portti oli kolmentoista kyynärän levyinen. 12Sivuhuoneiden edessä oli kyynärän korkuinen aitaus, yhtäläinen käytävän molemmin puolin, ja kukin huone oli kuusi kyynärää pitkä ja kuusi leveä. 13Hän mittasi sitten etäisyyden portin sivuhuoneen takaseinästä vastapäisen huoneen takaseinään, katonrajasta katonrajaan, ja se oli kaksikymmentäviisi kyynärää. Oviaukot olivat aina kohdakkain. 14Tämän jälkeen hän mittasi eteishallin, joka pisti sisälle esipihaan, ja se oli kaksikymmentä kyynärää leveä. 15Portin ulommasta sisäänkäynnistä oli eteishallin pihanpuoleiselle ovelle viisikymmentä kyynärää. 16Sivuhuoneissa ja eteishallissa oli molemmin puolin ristikkoikkunat esipihaan päin, ja väliseinissä oli palmunlehväkoristeet.
17Mies vei minut sitten ulompaan esipihaan. Pihaa kiersi kiveys ja huonerivi, kolmekymmentä huonetta, joiden ovet olivat kiveykselle päin. 18Tämä temppelialueen alempi kiveys alkoi porttirakennusten sivuilta ja ulottui pihaan yhtä leveälti kuin ne. 19Mies mittasi etäisyyden alaportin päädystä sisemmän esipihan portin ulkoseinään, ja se oli sata kyynärää. Tällainen oli temppelialueen itäinen portti.
Sitten oli vuorossa pohjoisportti, 20se, joka pohjoisen puolelta johti ulompaan esipihaan. Mies mittasi sen pituuden ja leveyden. 21Siinä oli molemmin puolin kolme sivuhuonetta, ja nämä samoin kuin väliseinät ja eteishalli olivat mitoiltaan samanlaiset kuin ensimmäisessä portissa. Porttirakennus oli viisikymmentä kyynärää pitkä ja kaksikymmentäviisi kyynärää leveä. 22Eteishalli, ikkunat ja palmunlehväkoristeet olivat samankokoiset kuin siinä portissa, joka aukeaa itään. Tähänkin porttiin johti seitsemän porrasta, ja eteishalli oli esipihan puolella. 23Samalla tavoin kuin temppelialueen itäosassa oli pohjoisporttia vastapäätä portti, joka johti sisempään esipihaan. Mies mittasi matkan portilta portille, ja se oli sata kyynärää.
24Sitten mies vei minut etelän puolelle, ja siellä oli portti, joka antoi etelään. Hän mittasi sen, ja portti, sen väliseinät ja eteishalli olivat samankokoiset kuin aikaisemmat. 25Portissa ja sen eteishallissa oli molemmin puolin samanlaiset ikkunat kuin toisissa porteissa, ja koko rakennus oli viisikymmentä kyynärää pitkä ja kaksikymmentäviisi kyynärää leveä. 26Siihen johti seitsemän porrasta, ja eteishalli oli esipihan puolella. Portin väliseinissä käytävän molemmin puolin oli palmunlehväkoristeet. 27Myös täällä, etelän puolella, oli portti, joka johti sisempään esipihaan, ja kun mies mittasi näiden eteläisten porttien välin, se oli sata kyynärää.
28Mies vei minut sitten eteläportista sisempään esipihaan. Hän mittasi myös tämän portin, ja se oli samankokoinen kuin edelliset. 29Siinä oli samanlaiset sivuhuoneet ja väliseinät ja samanlainen eteishalli kuin toisissa porteissa, siinä ja sen eteishallissa oli ikkunat molemmin puolin, ja koko rakennus oli viisikymmentä kyynärää pitkä ja kaksikymmentäviisi kyynärää leveä. 30Eteishallin leveys oli jokaisessa portissa kaksikymmentäviisi kyynärää, ja ovelta ovelle halli oli viisi kyynärää. 31Tämä halli oli ulomman esipihan puolella, sen väliseinissä oli palmunlehväkoristeet, ja siihen johti kahdeksan porrasta.
32Sitten mies vei minut sisempään esipihaan idän puolelta, mittasi portin ja sai samat mitat kuin muistakin porteista. 33Sivuhuoneet, väliseinät ja eteishalli olivat nekin mitoiltaan samanlaiset kuin kaikkialla muualla. Portissa ja sen eteishallissa oli ikkunat molemmin puolin, ja koko rakennus oli viisikymmentä kyynärää pitkä ja kaksikymmentäviisi kyynärää leveä. 34Eteishalli oli ulomman esipihan puolella, väliseinissä oli käytävän molemmin puolin palmunlehväkoristeet, ja porttiin johti kahdeksan porrasta.
35Mies vei sitten minut pohjoiselle portille, mittasi sen ja sai samat mitat kuin muista porteista. 36Siinäkin oli sivuhuoneet, väliseinät, eteishalli ja ikkunat molemmin puolin, ja koko rakennus oli viisikymmentä kyynärää pitkä ja kaksikymmentäviisi kyynärää leveä. 37Eteishalli oli ulomman esipihan puolella, väliseinissä oli käytävän molemmin puolin palmunlehväkoristeet, ja porttiin johti kahdeksan porrasta.
38Porttirakennuksen eteishallista vei ovi huoneeseen, jossa huuhdellaan polttouhrit. 39Eteishallissa oli kummallakin puolen kaksi pöytää, joiden päällä teurastetaan polttouhrit, syntiuhrit ja hyvitysuhrit. 40Ulkona, pohjoisportin eteishallin seinustalla oli kummallakin puolen ovea vielä kaksi pöytää. 41Näitä pöytiä, joiden päällä uhrit teurastetaan, oli siis kaikkiaan kahdeksan, neljä rakennuksen kummallakin sivustalla. 42Polttouhria varten oli edelleen neljä kivestä hakattua pöytää, kaikki puolitoista kyynärää pitkiä, puolitoista kyynärää leveitä ja yhden kyynärän korkuisia. Välineitä, joilla polttouhrit ja teurasuhrit teurastetaan, pidetään 43vaaksan mittaisissa nauloissa, jotka kiertävät rivinä huoneen seiniä. Pöydille pannaan uhrilahjaksi tuotujen eläinten lihat.
44Kahden sisemmän portin sivustalla oli sisempään esipihaan aukeava huone. Toinen huone ulkoni pohjoisportin seinästä ja avautui etelään, toinen eteläportin seinästä ja avautui pohjoiseen. 45Mies selitti minulle: »Tämä huone, jonka ovi on etelään päin, on temppelipalvelusta toimittavia pappeja varten. 46#1. Sam. 2:35+Huone, jonka ovi on pohjoiseen, on alttaripalvelusta toimittavien pappien huone. Nämä papit ovat Sadokin jälkeläisiä, niitä leeviläisiä, jotka saavat tulla Herran eteen toimittamaan palvelusta.»
47Mies mittasi esipihan, ja se oli sata kyynärää pitkä ja sata leveä, neliön muotoinen. Alttari oli temppelin edessä. 48Hän vei minut temppelin eteishalliin ja mittasi sen etuseinän, ja se oli oven kummallakin puolen viisi kyynärää paksu. Oviaukko oli neljätoista kyynärää leveä, ja sen molemmin puolin oli kolmen kyynärän levyinen seinä. 49Eteishalli oli kaikkiaan kaksikymmentä kyynärää leveä, ja ovelta ovelle se oli kaksitoista kyynärää. Sinne johti kymmenen porrasta. Sisäänkäynnin sivuilla oli pylväät, yksi kummallakin puolella.

Copyright Kirkon keskusrahasto (Ev. Lutheran Church of Finland), 1992, 2007

Lisätietoja käännöksestä Kirkkoraamattu 1992