Toinen Mooseksen kirja 5

5
Mooses ja Aaron ensimmäisen kerran faraon edessä
1Sen jälkeen Mooses ja Aaron menivät faraon luo ja sanoivat: »Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Päästä minun kansani viettämään minun juhlaani autiomaassa.’» 2Farao kysyi: »Kuka on Herra, että minun olisi toteltava häntä ja päästettävä Israelin kansa menemään? Minä en tunne Herraa enkä aio päästää Israelia.» 3#2. Moos. 3:18He sanoivat: »Heprealaisten Jumala on kutsunut meitä. Tahtoisimme lähteä kolmen päivän matkan päähän autiomaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme, ettei hän löisi meitä rutolla eikä miekalla.»
4Mutta Egyptin kuningas sanoi heille: »Miksi te, Mooses ja Aaron, tahdotte antaa israelilaisten laiskotella? Menkää tekemään päivätyönne!» 5Farao jatkoi: »Sitä kansaa on maassa jo muutenkin liikaa, ja nyt te tahtoisitte vielä antaa heille vapaapäiviä!»
Pakkotyötä kovennetaan
6Samana päivänä farao käski sanoa israelilaisten voudeille ja päällysmiehille: 7»Älkää enää antako kansalle olkia tiilentekoon kuten tähän saakka. Menkööt itse keräämään oljet! 8Vaatikaa kuitenkin, että he tekevät saman tiilimäärän kuin tähänkin saakka, siitä yhtään tinkimättä. He ovat laiskoja, siksi he huutavat: ’Tahdomme mennä uhraamaan Jumalallemme.’ 9Miehet on pantava kovaan työhön, niin että heillä riittää tekemistä eikä aikaa jää valheiden kuuntelemiseen.»
10Voudit ja päällysmiehet menivät sanomaan israelilaisille: »Farao sanoo, ettei hän anna teille enää olkia. 11Saatte itse hankkia oljet mistä löydätte, mutta päivässä tehtävien tiilien määrä ei saa vähentyä.» 12Kansa hajaantui pitkin Egyptiä keräämään viljankorsia tiilentekoa varten. 13Mutta voudit hoputtivat heitä jatkuvasti ja vaativat heitä suorittamaan saman päiväurakan kuin silloin, kun he vielä saivat olkia. 14Israelilaisten omat päällysmiehet, joita faraon voudit olivat asettaneet heitä johtamaan, joutuivat ruoskittaviksi, ja heille sanottiin: »Miksi ette eilen ettekä tänäänkään ole saaneet täyteen päiväurakkaanne?»
15Silloin israelilaisten päällysmiehet menivät valittamaan faraolle ja sanoivat: »Miksi kohtelet näin meitä, palvelijoitasi? 16Olkia meille ei anneta, mutta silti meitä vaaditaan tekemään ne tiilet! Meitä lyödään, ja syy on kuitenkin teidän.» 17Mutta farao sanoi: »Laiskoja te olette, laiskoja! Juuri siksi te pyydätte päästä uhraamaan Herralle. 18Menkää heti työhönne! Olkia ette saa, mutta tiiliä teidän on toimitettava sama määrä kuin ennenkin.» 19Israelilaisten päällysmiehet käsittivät olevansa pahassa pulassa, kun kuulivat, ettei heiltä vaadittavaa päivittäistä tiilimäärää vähennetty.
20Faraon luota lähtiessään he kohtasivat Mooseksen ja Aaronin, jotka seisoivat heitä odottamassa, 21ja sanoivat heille: »Nähköön Herra teidän tekonne ja tuomitkoon teidät, koska olette saattaneet meidät faraon ja hänen väkensä vihoihin ja antaneet heidän käteensä miekan, jolla he tappavat meidät.»
22Mooses kääntyi jälleen Herran puoleen ja sanoi: »Herra, miksi tuotat onnettomuutta tälle kansalle? Minkä tähden lähetit minut? 23Siitä saakka kun minä sinun käskystäsi menin puhumaan faraolle, hän on kohdellut tätä kansaa aina vain huonommin, etkä sinä ole tehnyt mitään kansasi pelastamiseksi.»

Tällä hetkellä valittuna:

Toinen Mooseksen kirja 5: FB92

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

YouVersion käyttää evästeitä mukauttaakseen käyttökokemustasi. Käyttämällä verkkosivustoamme hyväksyt evästeiden käytön Tietosuojakäytännössämme kuvatulla tavalla