Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille 3

3
1 # Ap. t. 17:15 Niinpä, kun emme enää kestäneet kauempaa, päätimme itse jäädä Ateenaan 2ja lähetimme teidän luoksenne veljemme Timoteuksen, Jumalan työtoverin Kristuksen evankeliumin julistajana. Hänen tuli vahvistaa teitä ja rohkaista uskoanne, 3#Ap. t. 14:22; 2. Tess. 1:4; 2. Tim. 3:12jottei kukaan horjuisi, vaikka teitä näin ahdistetaan. Sehän on meidän osamme, niin kuin itse tiedätte. 4Jo ollessamme teidän luonanne sanoimme, että me joudumme kärsimään vainoa. Ja juuri niin on käynyt, kuten tiedätte. 5Siksi en enää kestänyt kauempaa vaan lähetin Timoteuksen ottamaan selkoa teidän uskostanne. Pelkäsin näet, että kiusaaja on onnistunut aikeissaan ja vaivannäkömme menee hukkaan.
6 # Ap. t. 18:5; 1. Tess. 2:17 Nyt Timoteus on palannut teidän luotanne tänne ja tuonut meille hyviä uutisia teidän uskostanne ja rakkaudestanne. Hän kertoi, että te muistelette meitä aina iloiten ja kaipaatte meitä yhtä paljon kuin me teitä. 7Näin te olette, veljet, omalla uskollanne valaneet meihin rohkeutta kaiken hädän ja ahdingon keskellä. 8Nyt voimme taas elää, jos te kerran pysytte lujasti Herran yhteydessä. 9Miten voimme kylliksi kiittää Jumalaa teistä ja kaikesta siitä ilosta, jota saamme hänen edessään tuntea teidän tähtenne? 10#Room. 1:10,11Yötä päivää me rukoilemme kaikesta sydämestämme, että pääsisimme tapaamaan teitä ja voisimme antaa teille sen, mitä uskostanne vielä puuttuu.
11Itse Jumala, meidän Isämme, ja Herramme Jeesus tasoittakoot meille tien teidän luoksenne. 12#1. Piet. 1:22Lisätköön Herra runsain määrin teidän rakkauttanne toisianne ja kaikkia ihmisiä kohtaan – niin kuin mekin rakastamme teitä – 13#1. Kor. 1:8+ | 1. Tess. 4:16; 2. Tess. 1:7ja vahvistakoon näin sydämenne, että ne olisivat pyhät ja moitteettomat Jumalamme ja Isämme edessä, kun Herramme Jeesus saapuu kaikkien pyhiensä kanssa.

Korostus

Jaa

Kopioi

None

Haluatko, että korostuksesi tallennetaan kaikille laitteillesi? Rekisteröidy tai kirjaudu sisään

Video for Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille 3