Ensimmäinen kuninkaiden kirja 22
FB92

Ensimmäinen kuninkaiden kirja 22

22
Josafat ja Ahab valmistelevat sotaretkeä
1 # 2. Aik. 18:1–34 Kolme vuotta kesti rauhaa; sinä aikana Syyria ja Israel eivät olleet sodassa keskenään. 2Kolmantena vuotena Juudan kuningas Josafat lähti Israelin kuninkaan Ahabin luo. 3Israelin kuningas oli sanonut miehilleen: »Niin kuin tiedätte, Ramot-Gilead kuuluu oikeastaan meille. Mutta tässä me vain istumme kädet ristissä emmekä ota sitä Syyrian kuninkaan käsistä.» 4#2. Kun. 3:7Nyt hän sanoi Josafatille: »Lähdetkö kanssani sotaan Ramot-Gileadiin?» Josafat vastasi Israelin kuninkaalle: »Siinä minä missä sinäkin, siinä minun kansani missä sinunkin, siinä minun hevoseni missä sinunkin.»
5 # 2. Kun. 3:11 Josafat sanoi kuitenkin Israelin kuninkaalle: »Kysy sentään ensin Herran mieltä.» 6Niin Israelin kuningas kokosi profeetat, nelisensataa miestä, ja kysyi heiltä: »Tuleeko minun lähteä sotaan Ramot-Gileadia vastaan vai ei?» He vastasivat: »Lähde matkaan! Herra antaa kaupungin sinun käsiisi.» 7Josafat kysyi: »Eikö täällä ole enää muita Herran profeettoja, joilta voisimme kysyä?» 8Israelin kuningas vastasi Josafatille: »Yksi vielä on, jolta voisimme tiedustella Herran tahtoa, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa. Hän on Miika, Jimlan poika.» »Noin ei kuningas saisi puhua», sanoi Josafat. 9Niin Israelin kuningas huusi luokseen erään hovimiehen ja sanoi: »Toimita oitis tänne Miika, Jimlan poika.»
10Israelin kuningas ja Josafat, Juudan kuningas, istuivat Samarian kaupunginportin aukiolla kumpikin istuimellaan kuninkaallisissa vaatteissaan. Kaikki profeetat olivat hurmostilassa heidän edessään. 11Sidkia, Kenaanan poika, pani päähänsä rautasarvet ja julisti: »Näin sanoo Herra: ’Näillä sinä pusket Syyrian kumoon ja teet siitä lopun.’» 12Samalla tavoin ennustivat muutkin profeetat. He huusivat: »Hyökkää Ramot-Gileadiin! Voitto on sinun, Herra antaa kaupungin sinun käsiisi.»
13Lähetti, joka oli mennyt hakemaan Miikaa, sanoi hänelle: »Profeetat ennustavat kuninkaalle yhteen ääneen pelkkää hyvää. Toivottavasti sinä ennustat samalla tavoin ja lupaat hänelle hyvää.» 14#4. Moos. 22:38Mutta Miika vastasi: »Niin totta kuin Herra elää, minä puhun sen, minkä Herra minulle sanoo.»
15Kun Miika tuli kuninkaan eteen, kuningas sanoi: »Miika, tuleeko meidän lähteä sotaan Ramot-Gileadia vastaan vai ei?» Miika vastasi hänelle: »Lähde vain. Voitto on sinun, Herra antaa kaupungin sinun käsiisi.» 16Mutta kuningas sanoi hänelle: »Kuinka monta kertaa minun on vannotettava sinua, ettet saa puhua minulle muuta kuin totuuden Herran nimessä.»
17 # 4. Moos. 27:17+ Silloin Miika sanoi: »Minä näin koko Israelin hajallaan vuorilla, kuin lammaslauman paimenta vailla. Ja Herra sanoi: ’Näillä ei ole isäntää, palatkoon kukin rauhassa kotiinsa.’» 18Israelin kuningas sanoi Josafatille: »Enkö sanonut sinulle, että hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa.»
19Miika sanoi vielä: »Kuule siis Herran sana! Minä näin Herran istuvan valtaistuimellaan, ja kaikki taivaan joukot seisoivat hänen ympärillään hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan. 20Ja Herra sanoi: ’Kuka eksyttäisi Ahabin, niin että hän lähtee sotaretkelle ja kaatuu Ramot-Gileadissa?’ Yksi vastasi yhtä, toinen toista, 21kunnes esiin tuli muuan henki. Se asettui Herran eteen ja sanoi: ’Minä eksytän hänet.’ ’Millä tavoin?’ kysyi Herra. 22Henki vastasi: ’Minä lähden sinne ja menen valheen henkenä jokaisen hänen profeettansa suuhun.’ Silloin Herra sanoi: ’Eksytä sinä hänet, sinä pystyt siihen. Mene ja tee niin.’ 23Ja niin on käynyt, Herra on lähettänyt valheen hengen kaikkien näiden profeettojesi suuhun. Onnettomuuden hän on sinun osallesi määrännyt!»
24Silloin Sidkia, Kenaanan poika, tuli siihen. Hän löi Miikaa poskelle ja sanoi: »Olisiko muka Herran henki poistunut minusta ja alkanut puhua sinun kauttasi?» 25#1. Kun. 20:30Miika vastasi: »Sinä huomaat sen sinä päivänä, jolloin juokset huoneesta toiseen etsien piilopaikkaa.»
26Israelin kuningas sanoi silloin: »Ottakaa Miika kiinni ja viekää hänet kaupungin päällikön Amonin ja kuninkaan pojan Joasin luo. 27Sanokaa heille, että kuninkaan käsky on tämä: mies on pantava vankilaan ja hänelle on annettava vain vähän vettä ja leipää, kunnes minä palaan onnellisesti takaisin.» 28#Miika 1:2Miika sanoi siihen: »Jos sinä palaat onnellisesti, silloin Herra ei ole puhunut minun kauttani.» Ja vielä hän sanoi: »Tulkoon tämä kaikkien kansojen tietoon!»
Ahabin kuolema
29Israelin kuningas ja Josafat, Juudan kuningas, lähtivät sotaretkelle Ramot-Gileadiin. 30Israelin kuningas sanoi Josafatille: »Vaihdan toiset vaatteet, ettei minua tunnettaisi, ja tulen sitten taistelukentälle. Ole sinä omissa vaatteissasi.» Hän vaihtoi vaatteita ja tuli taistelukentälle. 31Syyrian kuningas oli antanut vaunujoukkojensa kolmellekymmenellekahdelle päällikölle käskyn: »Saatte ryhtyä taisteluun ainoastaan Israelin kuninkaan kanssa, ette kenenkään muun, oli hän ylhäinen tai alhainen.» 32Kun vaunujoukkojen päälliköt näkivät Josafatin, he sanoivat: »Tuo on varmaankin Israelin kuningas.» Niinpä he suuntasivat hyökkäyksensä häntä kohden. Silloin Josafat huusi apua. 33Vaunujoukkojen päälliköt huomasivat, ettei hän ollutkaan Israelin kuningas, ja lakkasivat ahdistamasta häntä.
34Eräs mies jännitti jousensa ja ampui umpimähkään, ja hän osui Ahabia, Israelin kuningasta, haarniskan levyjen väliin. Kuningas sanoi silloin vaunumiehelleen: »Käännä vaunut ja vie minut pois täältä sotajoukon keskeltä. Minä olen haavoittunut.» 35#1. Kun. 20:42Mutta taistelu riehui kiivaana, ja niin kuningas joutui olemaan koko päivän vaunuissaan taistelukentällä. Illalla hän kuoli, sillä hänen verensä oli vuotanut kuiviin vaunujen pohjalle. 36Auringonlaskun aikaan kulki rintamassa huuto: »Joka mies palatkoon omaan maahansa ja kaupunkiinsa.»
37Näin kuningas kuoli. Hänen ruumiinsa vietiin Samarian kaupunkiin, ja hänet haudattiin sinne. 38#1. Kun. 21:19; 2. Kun. 9:25,26Vaunut huuhdeltiin Samarian kaupungin ulkopuolella vesialtaalla, missä portot peseytyivät, ja koirat nuolivat hänen verensä, niin kuin Herra oli sanonut.
39Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Ahabista ja hänen teoistaan, norsunluupalatsista ja kaikista hänen kaupungeistaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan. 40Ahab meni lepoon isiensä luo, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Ahasja.
Josafat Juudan kuninkaana
41 # 2. Aik. 17:1–19, 19:1—21:1 # 1. Kun. 15:24 Josafatista, Asan pojasta, tuli Juudan kuningas Israelin kuninkaan Ahabin neljäntenä hallitusvuotena. 42Josafat oli kuninkaaksi tullessaan kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäviisi vuotta. Hänen äitinsä oli Asuba, Silhin tytär.
43Josafat kulki kaikessa isänsä Asan tietä, hän ei siltä poikennut vaan teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä. 44#1. Kun. 15:14Uhrikukkuloista ei kuitenkaan luovuttu, vaan kansa teurasti ja poltti edelleenkin uhreja kukkuloilla. 45Josafat teki rauhan Israelin kuninkaan kanssa.
46Kaikki muu, mitä Josafatista, hänen saavutuksistaan ja sodistaan on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan. 47#1. Kun. 15:12Hän hävitti maasta viimeisetkin haureutta harjoittavat pyhäkköpalvelijat, jotka hänen isänsä Asan ajoilta olivat jääneet jäljelle. 48#2. Sam. 8:14Edomissa ei siihen aikaan ollut kuningasta, vaan sitä hallitsi maaherra. 49#1. Kun. 9:28Josafat teetti Tarsisin-laivoja tuodakseen niillä Ofirista kultaa, mutta matkasta ei tullut mitään, sillä laivat hajosivat jo Esjon-Geberissä. 50Ahasja, Ahabin poika, sanoi silloin Josafatille: »Minun mieheni voisivat purjehtia yhdessä sinun väkesi kanssa.» Tähän Josafat ei kuitenkaan suostunut.
51Josafat meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin isiensä viereen Daavidin kaupunkiin. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Joram.
Ahasja Israelin kuninkaana
52Ahasja, Ahabin poika, tuli Samarian kaupungissa Israelin kuninkaaksi Juudan kuninkaan Josafatin seitsemäntenätoista hallitusvuotena. Hän hallitsi Israelia kaksi vuotta.
53 # 1. Kun. 12:30+ Ahasja teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, kulki samaa tietä kuin isänsä ja äitinsä ja Jerobeam, Nebatin poika, joka oli johdattanut Israelin synnintekoon. 54Hän palveli ja kumarsi Baalia. Näin hän vihastutti Herran, Israelin Jumalan, aivan samoin kuin hänen isänsä oli tehnyt.

Copyright Kirkon keskusrahasto (Ev. Lutheran Church of Finland), 1992, 2007

Lisätietoja käännöksestä Kirkkoraamattu 1992