YouVersion Logo
Search Icon

Ensimmäinen Samuelin kirja 1

1
Samuelin syntymä
1 # 1. Aik. 6:12 Sufin maan Ramataimissa#1:1 Nimi Ramataim esiintyy myös muodossa Rama., Efraimin vuoristossa, asui mies, jonka nimi oli Elkana. Hän kuului Efraimin heimoon, ja hänen isänsä oli Jeroham, Elihun poika. Elihun isä oli Tohu ja tämän isä Sufi. 2#1. Moos. 29:31Elkanalla oli kaksi vaimoa. Toisen nimi oli Hanna, toisen Peninna. Peninnalla oli lapsia, mutta Hanna oli lapseton.
3 # Joos. 18:1 | Ps. 46:8; Jes. 6:5; Hagg. 1:2 Elkanalla oli tapana kerran vuodessa lähteä kotikaupungistaan Siloon rukoilemaan Herraa Sebaotia ja uhraamaan hänelle. Siellä oli Herran pappeina kaksi Eelin poikaa, Hofni ja Pinehas. 4#3. Moos. 7:15; 5. Moos. 27:7Uhrattuaan Elkana antoi aina vaimolleen Peninnalle sekä hänen pojilleen ja tyttärilleen kullekin osansa uhrilihasta. 5#1. Moos. 43:34; 1. Sam. 9:24Hannallekin hän antoi yhden osan, sillä Hannaa hän rakasti, vaikka Herra ei ollut suonut tälle lapsia. 6Mutta toinen vaimo, Peninna, tahtoi nöyryyttää Hannaa ja kiusasi häntä yhtenään siitä, että Herra oli jättänyt hänet lapsettomaksi. 7Sama toistui vuodesta vuoteen: kun Hanna tuli pyhäkköön, Peninna aina kiusasi häntä niin että hän itki eikä voinut syödä. 8Silloin hänen miehensä Elkana sanoi hänelle: »Miksi itket, Hanna, etkä syö? Mikä sinua vaivaa? Enkö minä ole sinulle enemmän kuin kymmenen poikaa?»
9Kerran, kun he olivat lopettaneet uhriateriansa Silossa, Hanna nousi ja astui Herran eteen. Pappi Eeli istui tuolillaan pyhäkön ovenpielessä. 10Murheessaan Hanna rukoili Herraa, itki katkerasti 11#4. Moos. 6:5; Tuom. 13:5ja teki tämän lupauksen: »Herra Sebaot! Jos sinä näet palvelijasi hädän ja muistat minua etkä unohda minua, vaan annat minulle poikalapsen, niin minä luovutan hänet sinulle koko hänen elämänsä ajaksi, eikä veitsi milloinkaan ole koskettava hänen hiuksiaan.»
12Kun Hanna rukoili pitkään Herraa, Eeli seurasi hänen suunsa liikkeitä. 13Hanna rukoili näet hiljaa itsekseen, huulet vain liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut. Siksi Eeli luuli hänen olevan juovuksissa 14ja sanoi hänelle: »Kuinka kauan aiot viipyä täällä juopuneena? Mene selviämään humalastasi!» 15#Ps. 42:5, 62:9Mutta Hanna vastasi: »Ei, herra, en ole juonut viiniä enkä väkijuomaa. Minä olen onneton nainen ja vuodatin sydämeni Jumalalle. 16Älä pidä palvelijaasi kelvottomana naisena, vain suuren suruni ja huoleni takia minä rukoilin näin kauan.» 17Silloin Eeli sanoi hänelle: »Mene rauhassa. Israelin Jumala antakoon sinulle, mitä häneltä pyysit.» 18Hanna vastasi: »Minä kiitän sinua suopeudestasi!» Sitten hän meni pois, söi eikä ollut enää surullinen.
19Varhain seuraavana aamuna he nousivat rukoilemaan Herraa. Sitten he palasivat kotiinsa Ramaan. Kun Elkana oli maannut vaimonsa Hannan kanssa, Herra vastasi Hannan rukoukseen. 20Hanna tuli raskaaksi ja synnytti aikanaan pojan. Hän antoi pojalleen nimen Samuel sanoen: »Herralta minä häntä pyysin.»#1:20 Nimen Samuel on tekstissä tulkittu johtuvan pyytämistä ilmaisevasta heprean verbistä.
Samuel viedään Silon pyhäkköön
21Kun Elkana oli seuraavana vuonna lähdössä koko perheensä kanssa uhraamaan Herralle ja toimittamaan lupausuhriaan, 22#2. Makk. 7:27ei Hanna tahtonut seurata mukana, vaan sanoi miehelleen: »Sitten kun en enää imetä poikaa, vien hänet Herran kasvojen eteen, ja sinne hän saa jäädä koko elämänsä ajaksi.» 23#4. Moos. 30:7,8Elkana vastasi hänelle: »Tee niin kuin parhaaksi näet. Pysy kotona niin kauan kuin poikaa pitää imettää. Antakoon Herra lupauksesi toteutua.» Hanna jäi Ramaan ja imetti poikaansa, kunnes oli aika vieroittaa hänet.
24 # 4. Moos. 15:8–10 Kun poika oli vieroitettu, Hanna otti mukaansa hänet sekä kolmivuotiaan sonnin, säkillisen jauhoja ja viinileilin, ja he menivät Silon pyhäkköön. Poika oli vielä pieni. 25Siellä he teurastivat sonnin uhriksi ja veivät sitten pojan Eelin luo. 26Hanna sanoi hänelle: »Herrani, niin totta kuin elät, minä olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa Jumalaa. 27Tätä poikaa minä rukoilin itselleni, ja Herra antoi minulle mitä pyysin. 28Nyt minä luovutan hänet Herralle. Olkoon hän Herran oma koko elämänsä ajan.» Sitten he kumartuivat rukoilemaan Herraa.

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in

YouVersion uses cookies to personalize your experience. By using our website, you accept our use of cookies as described in our Privacy Policy