Enzimäine Moisein kirju 37
37
Josif da hänen uni
1Juakoi jäi elämäh Hanaanan muah, kus enne eli hänen tuatto Isakku. 2Sanelemmo Juakois da hänen jälgeläzis.
Konzu Josifale oli seiččietostu vuottu, ylen nuorennu häi paimendi oman tuatan lambahii yhtes omien vellienke, oman tuatan akoin Vallan da Zelfan poijienke. Josif kielitti heijän tuatale Izrail՚ale heijän pahois ruadolois. 3Izrail՚ suvaičči Josifua enämbäl toizii poigii, sikse gu häi oli hänen vahnoin päivien poigu, i häi luajitti hänele čoman kirjavan sovan. 4Vellet nähtih, gu tuatto suvaiččou Josifua enämbäl gu heidy, i hyö ruvettih vihuamah Josifua muga, ga jo ei voidu ni paista hänenke hyvin.
5Kerran Josif nägi unen. Häi saneli sen vellile, i vellet ruvettih vihuamah händy vie enämbäl. 6Häi näit sanoi heile: «Kuulkua, mittuman unen minä näin. 7Myö olimmo pellol liuhtehii sidomas, i minun liuhtes nouzi pystyi, a teijän liuhtehet kerävyttih ymbäri da kumardettihes minun liuhtehele muassah!» 8Vellet sanottih: «Tahtotgo sinä sit roija suarikse meijän piäl? Sinägo rubiezit valdua pidämäh?» I nämien unien da paginoin täh vellet ruvettih vihuamah händy vie enämbäl.
9A Josif nägi vie unen da sengi saneli tuatale da vellile: «Minä näin vie yhten unen, buito päiväine, kuudamaine da yksitostu tiähtie kumardettihes minule!» 10Konzu häi saneli tämän unen tuatale da vellile, tuatto čakkai händy: «Mibo on tämä sinun uni? Pidäsgo nygöi minul, sinun muamal dai vellil tulla da kumarduakseh sinule?» 11Vellet suututtih Josifan piäle, a tuatale se pagin jäi mieleh.
Josifua myvväh orjakse Jegiptah
12Kerran Josifan vellet lähtiettih paimendamah tuattah lambahii da kozii Siheman lähettyvil. 13Izrail՚ sanoi Josifale: «Eigo Sihemas olla paimendamas sinun vellet? Minä työnnän sinuu heijän luo.» Josif vastai: «Hyvä, tuatto.» 14«Mene, kačo», sanoi Izrail՚, «tervehengo ollah vellet da kui on karju, da tuo minule viesti.» Häi työndi Josifua matkah Hevronan jogimuaspäi, i Josif meni Sihemah.
15Yksi mies nägi händy kävelemäs pellos i kyzyi: «Midäbo tiä ečit?» 16«Minä ečin vellii», sanoi Josif, «Sano, kus hyö paimendetah karjua?» 17Mies sanoi: «Hyö lähtiettih iäre tiäpäi. Minä kuulin, kui hyö paistih lähtie Dofanah.» Josif lähti vellile peräh dai löydi heidy Dofanas. 18Hyö nähtih händy tulemas jo loitton i, kuni häi läheni heih, hyö paistih keskenäh, kui vois händy tappua. 19Hyö sanottih toine toizele: «Tua nygöi unien nägiijy tulou. 20Läkkiä tapammo händy, lykkiämmö haudah i sanommo, buito händy söi zvieri. Sit näimmö, kui stuanitahes hänen unet.»
21Ruvim kuuli sen da, gu piästiä händy heijän käzis, sanoi: «Ei pie tappua händy. 22Mikse valuttua verdy? Lykäkkiä händy tuane hyllättyh kaivoh, älgiä satatakkua händy.» Häi sanoi nenga, gu piästiä Josifua da vediä händy tuatan luo.
23Vai Josif tuli vellien rinnale, hyö kiškottih hänel piällyssoba, se čoma kirjavu soba, kudai oli hänel piäl 24da lykättih händy haudah. Haudu oli tyhjy, sie ei olluh vetty.
25Vellekset istuttihes syömäh i sit nähtih, gu Galaadaspäi tulou joukko izmailalazii, heijän verbl՚uudat viettih Jegiptah luadanua, bal՚zamua da mirrua. 26Juudu sanoi: «Midä hyödyy meile on sit, gu myö tappanemmo vellen? Kui peitämmö veriruavon jället? 27Myömmö parembi händy nualoile izmailalazile, i meijän käit jiäjäh puhtahikse. Onhäi häi meijän velli, oma veri.» 28Konzu madiamalazet kauppumiehet tuldih lähembäkse, vellet nostettih Josifua havvaspäi da myödih izmailalazile kahteskymmenes hobjušekelis. Kauppumiehet viettih händy Jegiptah.
29Konzu Ruvim tuli havvan luo, häi nägi: Josifua ei ole. Tuskis häi revitti omat sovat. 30«Brihaččuu ei ole!», sanoi Ruvim vellile, «A minä? Kuibo nygöi minä?» 31Vellet otettih Josifan soba, iškiettih bošši da hierottih soba bošin vereh. 32Sit hyö työttih se čoma kirjavu soba tuatale da käskiettih sanuo: «Tämän myö lövvimmö. Kačo, ongo tämä sinun poijan soba, vai ei ole?» 33Juakoi tunzi sen da sanoi: «Tämä on minun poijan soba! Paha zvieri söi händy! Tovel reviteltih Josifua!» 34Juakoi revitteli omat sovat, punaldi vyöle piikoirivun da muga itki poigua ylen hätken. 35Hänen poijat da tyttäret opittih urostua händy, no häi ei tahtonuh urostuakseh, a sanoi: «Tuskis minä menen poijan luo tuonilmazih.» Muga itki tuatto omua poigua.
36A madianilazet sil aigua viettih Josifua Jegiptah da myödih händy Potifarale, se oli faraonan dvorčuherru da hengenvardoiččijoin piällikkö.
Currently Selected:
Enzimäine Moisein kirju 37: LIVVI
Highlight
Share
Copy
Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in
(c) Biblienkiännändyinstituuttu, Helsinki 2003
Enzimäine Moisein kirju 37
37
Josif da hänen uni
1Juakoi jäi elämäh Hanaanan muah, kus enne eli hänen tuatto Isakku. 2Sanelemmo Juakois da hänen jälgeläzis.
Konzu Josifale oli seiččietostu vuottu, ylen nuorennu häi paimendi oman tuatan lambahii yhtes omien vellienke, oman tuatan akoin Vallan da Zelfan poijienke. Josif kielitti heijän tuatale Izrail՚ale heijän pahois ruadolois. 3Izrail՚ suvaičči Josifua enämbäl toizii poigii, sikse gu häi oli hänen vahnoin päivien poigu, i häi luajitti hänele čoman kirjavan sovan. 4Vellet nähtih, gu tuatto suvaiččou Josifua enämbäl gu heidy, i hyö ruvettih vihuamah Josifua muga, ga jo ei voidu ni paista hänenke hyvin.
5Kerran Josif nägi unen. Häi saneli sen vellile, i vellet ruvettih vihuamah händy vie enämbäl. 6Häi näit sanoi heile: «Kuulkua, mittuman unen minä näin. 7Myö olimmo pellol liuhtehii sidomas, i minun liuhtes nouzi pystyi, a teijän liuhtehet kerävyttih ymbäri da kumardettihes minun liuhtehele muassah!» 8Vellet sanottih: «Tahtotgo sinä sit roija suarikse meijän piäl? Sinägo rubiezit valdua pidämäh?» I nämien unien da paginoin täh vellet ruvettih vihuamah händy vie enämbäl.
9A Josif nägi vie unen da sengi saneli tuatale da vellile: «Minä näin vie yhten unen, buito päiväine, kuudamaine da yksitostu tiähtie kumardettihes minule!» 10Konzu häi saneli tämän unen tuatale da vellile, tuatto čakkai händy: «Mibo on tämä sinun uni? Pidäsgo nygöi minul, sinun muamal dai vellil tulla da kumarduakseh sinule?» 11Vellet suututtih Josifan piäle, a tuatale se pagin jäi mieleh.
Josifua myvväh orjakse Jegiptah
12Kerran Josifan vellet lähtiettih paimendamah tuattah lambahii da kozii Siheman lähettyvil. 13Izrail՚ sanoi Josifale: «Eigo Sihemas olla paimendamas sinun vellet? Minä työnnän sinuu heijän luo.» Josif vastai: «Hyvä, tuatto.» 14«Mene, kačo», sanoi Izrail՚, «tervehengo ollah vellet da kui on karju, da tuo minule viesti.» Häi työndi Josifua matkah Hevronan jogimuaspäi, i Josif meni Sihemah.
15Yksi mies nägi händy kävelemäs pellos i kyzyi: «Midäbo tiä ečit?» 16«Minä ečin vellii», sanoi Josif, «Sano, kus hyö paimendetah karjua?» 17Mies sanoi: «Hyö lähtiettih iäre tiäpäi. Minä kuulin, kui hyö paistih lähtie Dofanah.» Josif lähti vellile peräh dai löydi heidy Dofanas. 18Hyö nähtih händy tulemas jo loitton i, kuni häi läheni heih, hyö paistih keskenäh, kui vois händy tappua. 19Hyö sanottih toine toizele: «Tua nygöi unien nägiijy tulou. 20Läkkiä tapammo händy, lykkiämmö haudah i sanommo, buito händy söi zvieri. Sit näimmö, kui stuanitahes hänen unet.»
21Ruvim kuuli sen da, gu piästiä händy heijän käzis, sanoi: «Ei pie tappua händy. 22Mikse valuttua verdy? Lykäkkiä händy tuane hyllättyh kaivoh, älgiä satatakkua händy.» Häi sanoi nenga, gu piästiä Josifua da vediä händy tuatan luo.
23Vai Josif tuli vellien rinnale, hyö kiškottih hänel piällyssoba, se čoma kirjavu soba, kudai oli hänel piäl 24da lykättih händy haudah. Haudu oli tyhjy, sie ei olluh vetty.
25Vellekset istuttihes syömäh i sit nähtih, gu Galaadaspäi tulou joukko izmailalazii, heijän verbl՚uudat viettih Jegiptah luadanua, bal՚zamua da mirrua. 26Juudu sanoi: «Midä hyödyy meile on sit, gu myö tappanemmo vellen? Kui peitämmö veriruavon jället? 27Myömmö parembi händy nualoile izmailalazile, i meijän käit jiäjäh puhtahikse. Onhäi häi meijän velli, oma veri.» 28Konzu madiamalazet kauppumiehet tuldih lähembäkse, vellet nostettih Josifua havvaspäi da myödih izmailalazile kahteskymmenes hobjušekelis. Kauppumiehet viettih händy Jegiptah.
29Konzu Ruvim tuli havvan luo, häi nägi: Josifua ei ole. Tuskis häi revitti omat sovat. 30«Brihaččuu ei ole!», sanoi Ruvim vellile, «A minä? Kuibo nygöi minä?» 31Vellet otettih Josifan soba, iškiettih bošši da hierottih soba bošin vereh. 32Sit hyö työttih se čoma kirjavu soba tuatale da käskiettih sanuo: «Tämän myö lövvimmö. Kačo, ongo tämä sinun poijan soba, vai ei ole?» 33Juakoi tunzi sen da sanoi: «Tämä on minun poijan soba! Paha zvieri söi händy! Tovel reviteltih Josifua!» 34Juakoi revitteli omat sovat, punaldi vyöle piikoirivun da muga itki poigua ylen hätken. 35Hänen poijat da tyttäret opittih urostua händy, no häi ei tahtonuh urostuakseh, a sanoi: «Tuskis minä menen poijan luo tuonilmazih.» Muga itki tuatto omua poigua.
36A madianilazet sil aigua viettih Josifua Jegiptah da myödih händy Potifarale, se oli faraonan dvorčuherru da hengenvardoiččijoin piällikkö.
Currently Selected:
:
Highlight
Share
Copy
Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in
(c) Biblienkiännändyinstituuttu, Helsinki 2003