YouVersion Logo
Search Icon

Evankeliumi Markuksen mukaan 8

8
Jeesus ruokkii neljätuhatta miestä
1 # Matt. 15:32–39 Siihen aikaan oli taas kerran koolla paljon ihmisiä. Kun heillä ei ollut syötävää, Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: 2#Mark. 6:34»Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. 3Jos lähetän heidät kotiin nälkäisinä, he uupuvat matkalla. Monet heistä ovat tulleet kaukaakin.» 4#Ps. 78:19Opetuslapset sanoivat hänelle: »Mistä kukaan täällä asumattomalla seudulla voi hankkia leipää näiden kaikkien ruokkimiseksi?» 5»Paljonko teillä on leipiä?» Jeesus kysyi. He vastasivat: »Seitsemän.»
6 # Mark. 6:41+ Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille. Opetuslapset jakoivat ne sitten kansalle. 7Heillä oli myös muutama pieni kala. Jeesus siunasi kalat ja käski tarjota nekin. 8Ihmiset söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän korillista. 9Väkeä oli noin neljätuhatta.
Kun Jeesus oli lähettänyt heidät pois, 10hän kohta nousi opetuslasten kanssa veneeseen ja meni Dalmanutan seudulle.
Jeesukselta vaaditaan merkkiä
11 # Matt. 16:1–4 # Matt. 12:38 | Matt. 22:35; Mark. 10:2, 12:15 Fariseuksia tuli väittelemään Jeesuksen kanssa. He vaativat häneltä merkkiä taivaasta pannen näin hänet koetukselle. 12#Mark. 9:19+Jeesus huokasi syvään ja sanoi: »Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti: tälle sukupolvelle ei merkkiä anneta.» 13Ja hän jätti heidät, astui taas veneeseen ja lähti vastarannalle.
Jeesus nuhtelee opetuslapsia ymmärtämättömyydestä
14 # Matt. 16:5–12; Luuk. 12:1 Opetuslapset olivat unohtaneet varata leipää mukaansa. Heillä oli veneessä yksi ainoa leipä. 15Jeesus puhui heille vakavasti: »Olkaa varuillanne. Varokaa fariseusten ja Herodeksen hapatetta.» 16Mutta he vain puhelivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää. 17#Mark. 6:52Jeesus huomasi sen ja sanoi: »Miksi te puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? 18#Mark. 4:12+Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule? Ja ettekö muista: 19#Mark. 6:43kun jaoin ne viisi leipää viidelletuhannelle ihmiselle, kuinka monta täyttä korillista te keräsitte palasia?» »Kaksitoista», he vastasivat. 20#Mark. 8:8»Entä kun jaoin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle? Kuinka monta koria te silloin keräsitte täyteen palasia?» He vastasivat: »Seitsemän.» 21Jeesus sanoi heille: »Ettekö te vieläkään käsitä?»
Jeesus parantaa sokean Betsaidassa
22 # Mark. 7:32,33 He tulivat Betsaidaan. Siellä Jeesuksen luo tuotiin sokea mies ja häntä pyydettiin koskettamaan tätä. 23Jeesus otti sokeaa kädestä ja vei hänet kylän ulkopuolelle. Sitten hän sylkäisi miehen silmiin, pani kätensä hänen päälleen ja kysyi: »Näetkö mitään?» 24Mies avasi silmänsä ja sanoi: »Minä näen ihmisiä – näen ikään kuin puita, mutta ne kävelevät.» 25Jeesus pani uudestaan kätensä miehen silmille, ja nyt tämä näki tarkasti. Hän oli täysin parantunut ja näki selvästi kaiken. 26Jeesus lähetti hänet kotiin ja sanoi: »Älä edes poikkea kylään.»
Matka Jerusalemiin
8:27—10:52
Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi
27 # Matt. 16:13–20; Luuk. 9:18–21 # Mark. 6:14,15 Jeesus ja hänen opetuslapsensa lähtivät Filippoksen Kesarean ympärillä oleviin kyliin. Matkalla hän kysyi opetuslapsilta: »Kuka minä ihmisten mielestä olen?» 28He vastasivat: »Toisten mielestä sinä olet Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, toisten mielestä joku profeetoista.» 29#Mark. 14:61,62; Joh. 6:68,69, 11:27»Entä te?» kysyi Jeesus. »Kuka minä teidän mielestänne olen?» Pietari vastasi hänelle: »Sinä olet Messias#8:29 Ks. selitystä Matt. 2:4..» 30#Mark. 9:9Jeesus varoitti heitä ankarasti kertomasta hänestä kenellekään.
Jeesus puhuu kuolemastaan
31 # Matt. 16:21–23; Luuk. 9:22 # Mark. 9:31, 10:33,34 Sitten Jeesus alkoi selittää opetuslapsille, että Ihmisen Pojan#8:31 Ks. selitystä Matt. 16:13. täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista. 32Hän puhui tästä aivan avoimesti. Silloin Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä. 33Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: »Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!»
Jeesuksen seuraamisesta
34 # Matt. 16:24–28; Luuk. 9:23–27 # Matt. 10:37–39 Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: »Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 35Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. 36#Luuk. 12:19,20Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? 37#Ps. 49:9Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? 38#Matt. 10:33+Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.»

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in

YouVersion uses cookies to personalize your experience. By using our website, you accept our use of cookies as described in our Privacy Policy