YouVersion Logo
Search Icon

Evankeliumi Luukkaan mukaan 18

18
Leski ja väärämielinen tuomari
1 # Luuk. 3:21+ Jeesus esitti opetuslapsille vertauksen opettaakseen, että aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta: 2»Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei pelännyt Jumalaa eikä piitannut ihmisistä. 3Samassa kaupungissa eli myös leskivaimo, joka tavan takaa tuli tuomarin luo pyytämään: ’Ratkaise jo asiani, tuomitse riitapuoleni.’ 4Pitkään aikaan tuomari ei suostunut. Sitten hän kuitenkin ajatteli: ’Kaukana siitä, että pelkäisin Jumalaa tai piittaisin ihmisistä, 5mutta tästä leskestä on minulle vaivaa. Minä autan häntä saamaan oikeuden, muuten hän ennen pitkää repii minulta silmät päästä.’»
6Herra sanoi: »Huomatkaa: noin ajatteli väärämielinen tuomari. 7#Ps. 88:2Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? 8#2. Tim. 3:1–5Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?»
Fariseus ja publikaani
9 # Sananl. 30:12 Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
10 # Ap. t. 3:1 »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. 11#Jes. 58:2; Luuk. 16:15; Ilm. 3:17Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. 12#Matt. 9:14+ | Matt. 23:23+Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ 13#Esra 9:6; Ps. 51:3Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’
14 # Matt. 21:31 | Matt. 23:12+ »Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.#18:14 Voidaan kääntää myös: »hän lähti kotiinsa hurskaampana kuin tuo toinen.» Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.»
Jeesus ottaa vastaan lapset
15 # Matt. 19:13–15; Mark. 10:13–16 Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, 16mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: »Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. 17#Matt. 18:3Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.»
Jeesus ja rikas mies
18 # Matt. 19:16–30; Mark. 10:17–31 Muuan korkeassa asemassa oleva mies kysyi Jeesukselta: »Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?» 19Jeesus vastasi hänelle: »Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. 20#2. Moos. 20:12–16; 5. Moos. 5:16–20; Room. 13:9Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi.» 21»Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen», vastasi mies. 22#Luuk. 12:33+Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: »Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.» 23Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.
24Nähdessään sen Jeesus sanoi: »Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan! 25Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.» 26»Kuka sitten voi pelastua?» kysyivät kuulijat. 27#Mark. 10:27+Jeesus vastasi: »Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.»
Opetuslasten tuleva palkka
28 # Matt. 19:27–30; Mark. 10:28–31 »Entä me?» kysyi silloin Pietari. »Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua.» 29Jeesus sanoi heille: »Totisesti: kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan, 30hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän.»
Jeesus puhuu vielä kerran kuolemastaan
31 # Matt. 20:17–19; Mark. 10:32–34 # Luuk. 24:25–27,44–47; Ap. t. 3:18–26, 7:52, 13:29, 26:22,23 Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: »Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. 32Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, 33ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.» 34Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.
Jeesus parantaa sokean kerjäläisen
35 # Matt. 20:29–34; Mark. 10:46–52 Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. 36Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. 37Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. 38Silloin hän huusi: »Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!» 39Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: »Daavidin Poika, armahda minua!» 40Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: 41»Mitä haluat minun tekevän sinulle?» Mies vastasi: »Herra, anna minulle näköni.» 42#Matt. 9:22+Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.» 43#Luuk. 2:20+Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in

YouVersion uses cookies to personalize your experience. By using our website, you accept our use of cookies as described in our Privacy Policy