YouVersion Logo
Search Icon

Ensimmäinen aikakirja 21

21
Daavid toimittaa väenlaskun
1 # 2. Sam. 24:1–25 Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun. 2Daavid sanoi Joabille ja kansan johtomiehille: »Kulkekaa Beersebasta Daniin asti ja laskekaa Israelin väkiluku. Ilmoittakaa sitten lukumäärä minulle.» 3Joab vastasi: »Vaikka Herra lisäisi kansansa satakertaiseksi, olisivathan kaikki silti sinun palvelijoitasi, herrani ja kuninkaani. Miksi haluat tällaista, herrani? Miksi tahdot saattaa Israelin rikkomukseen?» 4Kuningas pysyi kuitenkin määräyksessään, jonka oli Joabille antanut. Joab lähti matkaan ja kulki läpi koko Israelin alueen. Palattuaan Jerusalemiin 5hän ilmoitti Daavidille väenlaskun tuloksen: Israelissa oli asekuntoisia miehiä miljoona satatuhatta ja Juudassa neljäsataaseitsemänkymmentätuhatta. 6#1. Aik. 27:4Leevin ja Benjaminin heimoja ei laskettu muiden mukana; niin kauhistavana Joab piti kuninkaan käskyä.
7Jumala piti pahana sitä, mitä Daavid oli tehnyt, ja päätti rangaista Israelia. 8Daavid sanoi Jumalalle: »Tämä tekoni oli suuri synti. Anna se palvelijallesi anteeksi! Olen menetellyt hyvin tyhmästi.» 9Herra puhui Gadille, Daavidin profeetalle: 10»Mene ja ilmoita Daavidille: Näin sanoo Herra: ’Annan sinulle kolme vaihtoehtoa. Valitse niistä yksi, niin teen sinulle sen mukaan.’» 11Gad meni Daavidin luo ja sanoi: »Herra sanoo näin: ’Saat valita. 12Tahdotko, että tulee kolme nälkävuotta? Vai pakenetko mieluummin kolmen kuukauden ajan ahdistajiasi, vihollisen miekka kintereilläsi? Vai päästätkö maahan kolmeksi päiväksi Herran miekan, ruton, niin että Herran enkeli tuottaa tuhoa koko Israelin alueella?’ Mieti nyt ja sano, mitä minun on vastattava hänelle, joka minut lähetti.» 13Daavid vastasi Gadille: »Mikä kauhea valinta! Mutta parasta on jättäytyä Herran käsiin, sillä hänen laupeutensa on suuri. Ihmisten käsiin en tahdo jättäytyä.»
14Niin Herra päästi Israeliin ruton, ja kansaa kuoli seitsemänkymmentätuhatta henkeä. 15Sitten Jumala lähetti enkelinsä hävittämään Jerusalemia. Mutta juuri kun enkeli oli aloittamassa hävitystä, Herra käänsi katseensa Jerusalemiin ja katui tätä onnettomuutta. Hän sanoi tuhon enkelille: »Jo riittää. Laske kätesi.» Herran enkeli oli silloin jebusilaisen Araunan puimatantereen kohdalla.
16Kun Daavid nosti katseensa, hän näki Herran enkelin seisovan maan ja taivaan välillä kädessään paljastettu miekka, joka osoitti kohti Jerusalemia. Silloin Daavid ja kansan vanhimmat, kaikki säkkikankaaseen pukeutuneina, heittäytyivät kasvoilleen maahan. 17Daavid sanoi Jumalalle: »Minä käskin toimittaa väenlaskun. Minähän olen syntiä tehnyt, minä olen tehnyt väärin. Mutta entä tämä minun laumani, mitä se on tehnyt? Herra, Jumalani, osukoon kätesi minuun ja isäni sukuun, mutta älä anna tämän vitsauksen kohdata kansaasi.»
18Silloin Herran enkeli käski Gadin sanoa Daavidille, että hänen oli mentävä pystyttämään alttari jebusilaisen Araunan puimatantereelle. 19Daavid lähti täyttämään tätä käskyä, jonka Gad oli Herran nimessä antanut.
20Arauna oli puimassa vehnää neljän poikansa kanssa. Kääntyessään hän näki enkelin, ja hänen poikansa piiloutuivat. 21Sitten Arauna huomasi Daavidin, joka oli tulossa häntä kohti. Arauna lähti puimatantereelta Daavidia vastaan ja heittäytyi maahan hänen eteensä. 22Daavid sanoi hänelle: »Anna minulle puimatantereesi, myy se minulle täydestä hinnasta. Rakennan siihen alttarin Herralle, jotta kansa vapautuisi vitsauksesta.» 23Arauna vastasi: »Herrani ja kuninkaani! Ota se ja tee niin kuin parhaaksi näet. Minä annan myös härkiä polttouhriksi, puimarekiä polttopuiksi ja vehnää ruokauhriksi. Tämän kaiken saat minulta lahjaksi.» 24Mutta kuningas Daavid sanoi: »Ei, minä ostan kaiken täydestä hinnasta. En voi antaa Herralle sellaista, mikä on sinun omaasi, en voi uhrata ilmaista uhria.» 25Daavid maksoi maasta Araunalle kuusisataa kultasekeliä, 26#3. Moos. 9:24+ja hän rakensi sinne alttarin Herralle ja uhrasi poltto- ja yhteysuhreja. Kun hän rukoili Herraa, Herra vastasi antamalla tulen iskeä taivaasta polttouhrialttarille. 27Ja Herran käskystä enkeli pani miekkansa tuppeen.
28Kun Daavid näki, että Herra vastasi hänelle jebusilaisen Araunan puimatantereella, hän alkoi uhrata siellä. 29#1. Aik. 16:39Herran pyhäkköteltta, jonka Mooses oli tehnyt autiomaassa, ja polttouhrialttari olivat tuohon aikaan Gibeonin pyhäkkökukkulalla. 30Mutta Daavid ei uskaltanut mennä sinne kysymään neuvoa Herralta, sillä hän oli pahoin pelästynyt Herran enkelin miekkaa.

Highlight

Share

Copy

None

Want to have your highlights saved across all your devices? Sign up or sign in

YouVersion uses cookies to personalize your experience. By using our website, you accept our use of cookies as described in our Privacy Policy