Sananlaskut 30:18-33
Sananlaskut 30:18-33 FINRK
Kolme on minusta kovin ihmeellistä, ja neljä on, joita en käsitä: kotkan tie taivaalla, käärmeen tie kalliolla, laivan tie keskellä merta ja miehen tie nuoren naisen luo. Niin myös avionrikkojanaisen tie: hän syö, pyyhkii suunsa ja sanoo: ”En ole pahaa tehnyt.” Kolmen alla järkkyy maa, neljän alla se ei voi kestää: orjan alla, kun hän pääsee kuninkaaksi, houkan, kun hän saa kyllikseen leipää, hyljityn naisen alla, kun hän saa miehen, ja palvelijattaren, kun hän syrjäyttää emäntänsä. Neljä on maan vähäistä mutta silti erinomaisen viisasta. Muurahaiset ovat voimaton kansa, mutta leipänsä ne kokoavat kesällä. Tamaanit ovat heikko kansa, mutta asuntonsa ne tekevät kallioihin. Heinäsirkoilla ei ole kuningasta, mutta koko lauma lähtee liikkeelle osastoittain. Sisiliskoon voi tarttua käsin, vaikka se asuu kuninkaiden linnoissa. Kolmella on ylväs astunta, neljä kulkee komeasti: leijona, sankari eläinten joukossa, joka ei väisty minkään tieltä, ylvästelevä kukko ja kauris sekä kuningas joukkonsa johdossa. Jos kerskuit houkkamaisuudessasi tai harkiten, niin laske käsi suullesi. Sillä maitoa vatkaamalla saa voita, nenää vääntämällä saa esiin verta ja kiukkua ärsyttämällä saa aikaan riidan.